Karjalan Heili 4.04.2004
Fominin töitä SPR:n tiloissa
Tunnetun petroskoilaisen taiteilijan Vladimir Fominin teoksia on näytteillä Joensuussa huhtikuun 22. Päivään saakka. Fomin on pitänyt teoksiaan näytteillä muun muassa USA:ssa, Eglannissa, Norjassa, Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa.
Vladimir Fomin on syntyisin Siperiasta Tomskin kaupungista. Hän valmistui vuonna 1989 Krasnoselskojen Taideammattiopistosta taidekultasepäksi. Omaperäisen taidetyylin löydettyään hän hioi vuosina 1984-1992 osaamistaan Keski-Venäjän kansanmestarien opastuksella.
Vuodesta 1992 nän on asunut ja työskennellyt Petroskoissa, missä hän valmisti Vepsäläisen, Kizhi - sekä Kalevala - sarjan. Vepsäläinen sarja on omistettu karjalaisten ja vepsäläisten muinaisille kulttuureille. Kizhi - sarja liittyy Kizhin saaren puuarkkitehtuurin aiheisiin ja Kalevala nimensä mukaisesti karjalaissuomalaisen eepoksen aiheisiin.
Joensuun näyttelyn teokset koostuvat Kalevala -, Lubok -, Kizhi -, Peer Gynt - ja Henrik Ibsen - sarjasta. Lubok - sarja on vanhaa venäläistä perinnettä. Taide - ja myyntinäyttely on Suomen Punaisen Ristin toimitalossa. Osa näyttelyn myyntituotosta taiteilija lahjoittaa SPR:n Savo - Karjalan piirin avustustoimintaan.
Internet: www.karjalanheili.fi
|
|