Karjalan Sanomat 03.12.08
Luminen Napoleon lähti ensimmäisenä
Petroskoilaistaiteilija Fomin niitti näyttelyllään mainetta Pariisissa
Mikko Nesvitski
Mosaiikkimainen
Napoleon lumessa -maalaus oli petroskoilaisen taiteilijan Vladimir Fominin
Pariisin-näyttelyssä hurmannut niin voimakkaasti 500 hengen avajaisyleisön,
että eräs taiteenkeräilijä hankki sen yksityiskokoelmaansa jo avajaisten
jälkeen. Nyt taulun näkee enää vain valokuvissa ja
Napoleon-kulttuurilehdessä, joka monen muun pariisilaisen lehden tavoin
arvosteli Fominin näyttelyä kehuvin sanoin.
Fomin toi Pariisiin 27 öljykangasta ja
22 piirrosta. Näyttely oli kooste hänen suosituista taulusarjoistaan
Kalevala, Pohjolan sadut, Vepsäläinen ja Lubok. Pompidou-keskuksen lähellä
sijaitseva Gallery Art Present valitsi Kuninkaalliset jänikset -taulun
esiteltäväkseen näyteikkunassaan.
– Gallerian lähettyvillä
silmääni pistivät ohikulkijat, jotka olivat pysähtyneet valokuvaamaan
maalauksen, Fomin muistelee.
Pariisilaisia katsojia on
kiehtonut kansanomaiselle piirrokselle ominainen värikkyys Sirkuksessa,
Elefantissa ja muissa Fominin töissä. Värien rehevyyteen taiteilija
sekoittaa venäläisen 1900-luvun alun avantgarden perinteitä,
neoprimitivismin ja surrealismin aineksia ja lieventää sisältöä
suomalais-ugrilaisista ornamenteista tutuilla kuvioilla.
Maalauksissa voi halutessaan havaita
myös käsitteellisiä ja värillisiä lainauksia hänen lempitaiteilijalta Picassolta
sekä Gauguinilta, Monet´lta ja Malevichilta. Maittava yhdistelmä on saanut
nimeksi Fominin avantgardistinen lubok.
– En ole ikinä halunnut maalata mallista tai
maisemasta. Naturalismi ei liikuta minua. Sen sijaan primitiivinen taide on
aina vetänyt puoleensa, koska se suosii monia originelleja muotoja, tapoja
ja keinoja, taiteilija korostaa.
Viime aikoina Fominin tyyli
on kokenut muutoksia. Hän on tehnyt kollaasinomaisia töitä liimaamalla
hopean-, vihreän- ja violetinvärisiä folioita valmiisiin maalauksiinsa.
– Foliot antavat töille lisää
leikillisyyttä, taiteilija päättää.
Esillä myös Suomessa ja Yhdysvalloissa
Päättyvä vuosi on
Vladimir Fominilta kulunut pitkälti vierailemalla. Ranskan-matkaa edelsivät
vierailut Suomessa ja Yhdysvalloissa. Suomessa hänen töitään on tänä ja
ensi vuonna esillä Särkisalmen galleriassa, jossa työt ovat lähinnä
sarjoista Pohjolan sadut, Kalevala, Peer Gynt ja Lahjat.
Viime keväänä hän esitti
Florida-sarjansa maalauksia Orlandon museossa Yhdysvalloissa. Orlandossa
hän on tuttu vuodesta 2006, jolloin hänen debyyttinäyttelyllään oli suuri
yleisömenestys. Yhdysvaltain-näyttelyyn on Suomikin kantanut kortensa:
Fominin taulujen tie länsimaihin kuuluu aina naapurimaan kautta.
– Alkuvuodesta vein 30 taulua
Suomeen, josta ystäväni Matti Vehviläinen toimitti ne rapakon taakse. Kun
itse saavuin sinne, epämiellyttävä yllätys oli vastassa. Tulli takavarikoi
taulut, ja viime hetkessä jokin korkea viranomainen Bostonista tuli itse
avaamaan kuljetuslaatikot ja antamaan töille vihreää valoa, Fomin kertoo.
Ensi vuodelle matkoja ei sentään ole
suunniteltu, vaan taiteilijan arjet ja pyhät kuluvat maalaustelineen
ääressä. Fomin aikoo maalata joukon uusia töitä suurta Suomen-näyttelyä
varten. Näillä näkymin näyttely on tarkoitus avata vuonna 2010 galleriassa
Jyväskylässä.
Sitä ennen hän osallistuu Petroskoissa
rakennuttavan nelitähtisen hotellin Onego Palacen sisustukseen. Hotellin
johto haluaa sijoittaa hänen Kalevala-sarjansa aiheista kootun mosaiikin
hotellin pääaulan.
Kalevala on Fominin tunnetuimpia sarjoja.
Tunnustettu Kalevala-kuvittaja on hänestä tullut sen jälkeen, kun hän oli
tehnyt kuvia Lontoossa julkaistuun Maailman mytologiat -tietosanakirjaan
sekä Kalevala-laitoksiin, jotka on julkaistu Venäjällä ja Suomessa.
– En enää kokonaisia sarjoja maalaa.
Liian moni asia kiehtoo nyt minua ja niistä jokaisesta haluaisin työn parin
maalata. Näitä ovat esimerkiksi siivekäs hevonen Pegasos ja Arkkienkeli
Mikael, Fomin listaa.
FAKTALAATIKKO
Vladimir Fomin
Syntyi Siperian Tomskissa vuonna 1963.
Valmistui Keski-Venäjän Jaroslavlin alueen
kultasepänopistosta vuonna 1989.
Vuodesta 1992 on asunut Petroskoissa.
Vuonna 1993 Karjalan ulkosuhteiden ministeriö
järjesti hänen näyttelynsä. Sen jälkeen Fomin esitteli töitään kotimaassaan
vain kerran.
On maalannut toistakymmentä sarjaa,
joista suosituimpia ovat olleet Venäjän Pohjola, Kalevala, Kizhi,
Vepsäläinen, Peer Gynt, Pohjolan Sadut ja Raamattu.
Kalevala-sarja on kerännyt
Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa yleisökseen yli 50 000 katsojaa. Peer Gynt
-sarja todettiin Norjassa maan kansallisomaisuudeksi.
Yli 30 ulkomaannäyttelystä
yksitoista on ollut Suomessa, viisi Yhdysvalloissa sekä Norjassa, Ruotsissa
ja Saksassa kussakin kolme. Yli 700 työtä on Suomen, Venäjän ja Norjan
museoissa sekä eri maiden gallerioiden kokoelmissa.
On kuvittanut 5 kirjaa, jotka
on julkaistu Venäjällä, Suomessa ja Englannissa.
Hänen kuvittamansa Kalevala
nousi vuoden kirjaksi Karjalassa viime vuonna ja voitti Venäjän kilpailun
parhaana lahjakirjana.
|