Karjalan Sanomat 03.03.1999

Kalevalan viisauksista XXI vuosisadan taiteen kielellä

Petroskoilaisen Vladimir Fominin värikylläiset mosaiikkimaiset taulut esillä Riihimäellä

Mikko Nesvitski



Näen Kalevalan elämän viisauden omaavan ihmisen kämmenenä, jonka viivat kertovat myös ihmiskunnan elämänradasta. Tätä halusin maalata XXI vuosisadan taiteen kielellä. Kalevalan runot ovat mielleyhtymien kerä, jota voi purkaa loputtomiin värein, mieli- ja näkokuvin. Sen kerän lanka juontuu geneettisestä muististani. (Tästä ja edelleen kursivoitu otteita taiteilijan muistiinpanoista.)

35-vuotias petroskoilainen Vladimir Fomin on purkanut mielleyhtymien kerää 55 öljykankaassa ja 33 piirroksessa. Riihimäen taidemuseossa Suomessa on nyt esillä aurinkoista Kalevalaa ja synkkää Pohjolaa, samalla kielellä puhuvia ihmisiä ja eläimiä, Lemmen saari, jolla karjalais-suomalainen "Don Juan" Lemminkäinen vietteli neitsyitä ja naisia…

Maalaaminen vei taiteilijalta runsaat kolme vuotta. Yhtä paljon kului valmisteluun. Kalevalan kenraaliharjoituksena olivat sitä edeltäneet Kizi, Karjalainen ja Vepsäläinen-sarjat.Osa Kalevalaansa hän esitti kesällä 1998 Galleria Villa Nurminatassa Parikkalassa.

Fominin Kalevala on hänen omaperäistä, värikylläistä ja pikkutarkkaa mosaiikkimaista tyyliään, jonka pohjana on venäläinen lubok-kansantaide. Jälkimmäistä hän höysti suomalais-ugrilaisesta kansantaiteesta ottamillaan aineksilla sekä järkevästi kehittelemällään allegorisuudella.

- Kalevala ja lubok ovat molemmat kansanperinnettä. Minun tarvitsi vain yhdistää ne, Fomin tiivistää.

Uuden Kalevalan 150-vuotisjuhlanäyttely järjestettiin Suomen valtion avun turvin sekä museon johtaja Timo Simanaisen ja projektisihteeri Seija Koskelan avulla.

Maailman synty kiehtoi ensi kädessä

Kalevala on todenperäinen maallinen satu, joka lähtee ihmisen sisimmästä, sukupolvien kartuttamasta, intuitiosta. Syntymän ja kuoleman aihe, elämäntaistelu, elollisten olentojen ja salaperäisen kosmoksen läheisyys - siinä sieluni on löytänyt oman itsensä.

Kuolema on täynnä surua. Surussa hiipii runoutta. Sen takia niin luontaisesti ja runollisesti eepoksessa kuvataan syntymää ja kuolemaa. Juuri ne rajoittavat langan nimeltä ihmiselämä.

Kalevala-tarun valtava filosofia kiehtoi Vladimir Fominia ensi lukemalta. Eepoksessa hän ihastui erityisesti alkukuvaukseen avaruuden ja maailman synnystä. Muinaista kosmisuutta Fomin on kankaisiin sovittanut läpi uskonsa, että ihminen on oleellinen osa maailmankaikkeutta ja hänen sielunsa on ikuinen.

Sielu on kuivan kosmoksen esine, ihmisruumis on märkää kosmosta. Elämä jatkuu kuoleman jälkeen, mutta kuiva kosmos on vain olemassaolon illuusio. Sinä olet aina, olet rajaton ja kaikki on mahdollista. Todellisuuden kaipuu ei jätä sielua, tämä tahtoo ruumillistua ja näin se palaa märkään kosmokseen.

Lemminkäinen tenhosi enemmän

Eepoksen sankareista Fominia tenhosi Lemminkäinen, koska hän on ihminen eikä jumala kuten Väinämöinen. Jälkimmäisen hän samastaa samaaniin, jolla on taikavoimaa. Hauenleukaluisen kanteleen taustaksi Vladimir on maalannut kaksitoista kalastajaa, jotka ympäröivät Väinämöistä. Yhtäläisyys kahteentoista apostoliin ja Kristukseen on taulussa ilmiselvä.

Maallisen Ainon Fomin on nähnyt elämän muodonmuutoksena - aina muuttuva, mutta katoamaton välkkyvä virta elämän ainaisessa juoksussa. Neito kuin näky.

Louhi symboloi sallimusta, joka muuttaa ihmisen tajuntaa ja rumentaa sielua.

Louhi kuvaa sitä pimeyttä, joka on meidän sisällä. Sampo jatkaa kuitenkin toimimista hänen kädessään. Niinpä elämässä luova ja hajottava voima ovat aina vastakkain.

Sadunkertojan lailla taiteilija korostaa tauluissa taikaa, pyörimistä, muuttumista. Ihmeellisessä muutoksessa kosmos ilmestyy taianomaisesta pyörimisestä. Vedestä luotu Väinämöinen jättää maallisen maailman muuttuen joksikin, josta se olikin syntynyt.

Miksi hän jättää ihmiset? Syynä ehkä ristiriidat Kalevalan uuden sukupolven kanssa. Tai hänen Suurlaulu sitten päättyy. Ehkä ihmiset eivät tarvitse vanhuksen viisasta laulua enää. Mutta hän näkee muita kauemmas ja ymmärtää, että hänen laulunsa soi niin kauan kuin Luoja sitä tahtoo.

Urakka oli maalata nykyajan henkeen

Taulujensa yllättävän heleän väripaletin Fomin oivalsi niin tunne- kuin järkiperäisesti. Teksti vihjasi värien valinnan. Hän vain yritti maalata ne kirkkaasti, sillä "Pohjola on maapallon hohtavia värejä".

Urakka oli Vladimir Fominin mukaan juuri maalata Kalevalaa nykyajan henkeen sen kokemuksen avulla, joka on kartutettu Akseli Gallen-Kallelan jälkeen. Gallen-Kallela on hänestä paras Kalevala-taiteilija.

Kalevala-taiteilijaksi sopii ristiä myös Fominia. Samalla lailla kuin Lönnrot loi kansanrunoista oman runoelman, takoi Fomin oman Sammon, jonka kukin taulu ei välitä pelkästään runon juonta, vaan tekijän maailmankäsitystä ylipäätään.

Sammon syntyy kertoo ihmiskunnan tajunnan muovautumisesta. Siitä, että onnen pitää kiteytyä. Ihminen hioaa hyveitään ja paheitaan ajassa. Aika on onnen kiteytymisen ehto. Onni on luominen ja työ siten maallisen elämän ydin.

Tuo vääntäköön myös siten, että sarjan luominen tuotti taiteilijalle runsaasti onnea: kolmen vuoden pesti ei tuntenut lomia eikä viikonloppuja ja työpäivä venyi 10-12 tunniksi. Hän perehtyi ensin teemaan. Millimetrin tarkkuudella piirsi luonnoksen paperille. Öljymaalaukseen kului 16-18 päivää.

Matka jatkuu Ruotsiin

Kalevalan sankarit lähtevät Sariolaan hakemaan onnea. Jokainen haaveilee omasta onnestaan, mutta retki yhdistää ihmisiä. Me kuljemme myös samassa veneessä. Ja mikä ihmeellisintä, matka ei edetessämme lyhene.

Maaliskuun jälkipuoliskolla Kalevala lähtee Ruotsiin ja loppukesästä Islantiin. Ensi vuonna se purjehtii Tanskaan, Unkariin ja takaisin Riihimäelle.

Sillä aikaa Fomin maalaa Ibsenin Peer Gyntiä. Sarjaan on hahmoteltu 40 kangasta, jotka noin kahden vuoden kuluttua lähtevät Norjaan.

Kalevala ei vielä ole taiteilijalle täysin ohi. Paljon on jäänyt sanomatta ja luonnoksia hahmottuu. Vladimir Fomin kypsyttää kolmiosaisia tauluja, joissa eri runot ja aiheet olisi yhdistetty.