Taidemaalari Vladimir Fomin

Vladimir Fominin taulusarja "Peer Gynt. Henrik Ibsen"

Kuvitelkaa että taulusarjani jälkeen Henrik Ibsenille annetaan Nobel palkinto. Kaikkihan sattuu…"
Vladimir Fomin
Johdanto elämäntehtävää pohtivaan taulusarjaan

Norjalaisen kirjailijan Henrik Ibsenin nimi on nyt muodostunut harvojen maailmanlaajuisten tapahtumien jälkikaiuksi. Hänen kirjojaan ei miltei julkaistu Venäjällä 1950-luvulta, hänen näytelmiään tuli parrasvaloon ja nopeasti poistui neuvostoteattereiden näyttämöiltä perestroikan alkuvuosina, jolloin yhteiskunnassa keskusteltiin paljon katumuksesta. 1990-luvulla monet arvovaltaiset taide- ja kulttuurijulkaisut, myös venäläiset, kääntyivät taas kerran Peer Gyntin puoleen. Sysäyksen antoi baletti, joka ohjattiin Saksassa Peer Gyntin pohjalta.

Melkein samaan aikaan maailman kärkijoukkoon kuuluvat orkesterit ottivat esitettäväkseen Edvard Griegin Peer Gynt -musiikkia.

Musiikkimaailmassa tapahtui ainutlaatuista: klassinen sävellys - kooste Edvard Griegin kahdesta Peer Gynt -sarjasta - ja sen jazzinnos soitettiin samassa konsertissa.

Aloitteentekijänä oli Winton Morsales. Tuo muusikko kuuluu Time-lehden mukaan 25 ihmisten joukkoon, jotka vaikuttavat oleellisesti Amerikan elämään (kahdesti Grammy-palkinnon voittaja, Pulitzer-palkinnon voittaja).

Vuorotellen maailman parhaiden orkesterien - New Yorkin filharmonikoiden, Lontoon sinfoniaorkesterin ja Venäjän Kansallisen sinfoniaorkesterin - kanssa hän soitti katkelmat kahdesta Peer Gynt -sarjasta. Ensin Griegin alkuperäisversiosta ja sitten Duke Ellingtonin tekemästä jazzinnoksesta. Moskovassa Peer Gynt soitettiin kahdesti vuosina 1998-99.

Vuonna 2000 eräs muodikas moskovalainen teatteri esitti yhden Ibsenin näytelmistä sen valtavan menestyksen vastakaikuna, jonka Ibsenin tuotantoon liittyvä toiminta sai osakseen.

Venäjällä kiinnostus Henrik Ibseniin heräsi ja herpaantui aina poliittisen tilanteen mukaan - hänet tarvittiin ideologisista syistä tai muodikkaana klassikkona, joka täytti loukon ajanmukaisessa dogminvastaisessa taiteessa (maailman näytelmäkirjallisuudessa ei ehkä ole toista kirjailijaa, jonka teoksissa olisi esitetty niin paljon vastauksetta jääneitä kysymyksiä).

Ibsenin ensimmäisen kattavan elämäkerran tekijä Henrik Jager kirjoitti: "Köyhyyden ja rikkauden ristiriidan tunne oli Ibsenin varhaisimpia elämyksiä".

Vuoden 1848 tapahtumat (Ranskan ja Unkarin vallankumouset sekä Tanskan ja Preussin välinen sota, jotka voimistivat norjalaisnuorten vapaamielisyyttä) vaikuttivat ratkaisevasti Ibsenin tuotantoon. Hän on 20-vuotias, radikaalisen nuorison johtaja ja kirjoittaa ensimmäisen näytelmänsä "Catilinan" (1850). Siinä ensimmäisen kerran norjalaisessa kirjallisuudessa keskeiseksi teemaksi nousi ihmisen elämäntehtävä, se erikoinen sisäinen kutsumus, jonka täyttämisessä piileekin Ibsenin mukaan ihmiselämän aito merkitys.

Myöhemmin Henrik Ibsen kirjoitti nuoruusvuosistaan: "…suurten kansainvälisten valtataistelujen puitteissa puolestani aloitin taisteluni sitä pientä yhteiskuntaa vastaan, johon olin kahlittu olosuhteiden ja elinehtojen tahdosta".

Aineellinen puute, epäoinnistuneet yritykset yhdistää kirjallisia harrastuksia ja poliittista journalistiikkaa, ympäröivän yhteiskunnan taholta koettu laaja paheksuminen ja henkinen masennus tavallaan eristivät hänet siitä samasta yhteiskunnassa.

"Valtiossa" hän halusi palavasti nähdä "kansaa" eikä "valtiota".

Vuonna 1864 Ibsen jätti Norjan ja vietti 26 vuotta "vapaaehtoisessa" karkotuksessa. Hän asui Italiassa ja Saksassa, matkusti Egyptiin… Siinä aikana hän kävi synnyinmaassaan vain kahdesti. Juuri silloin hän tuli tajuamaan sen, mikä ilmeni sitten yhdessä hänen näytelmässään: Jumala on deus caritatis (siis laupeuden Jumala).

Ibsenia loppuelämään saakka (v. 1906) seurannut säälintunteen idea ei ollut lainkaan ristiriidassa sen väitteen kanssa, jonka hän antoi julki vielä 1870-luvun alusssa: "enemmistö on aina väärässä".

"Älyllistä ylimystöä" hän piti parempana kuin "ihmislaumaa", jota "harvojen yksilöllisyyksien" pitikin johtaa. Ei ollut sattuma, että Friedrich Engels käytti aika ymmärrettävässä merkityksessä "oikea ihminen"-käsitystä, jolla hän kuvaili Ibsenin sankareita. Aleksandr Blok kirjoitti vuonna 1908: "Jos minua pyydettäisiin näyttämään luotettavimman väylän Euroopan uuden kirjallisuuden meressä, panisin varoittavan lipukkeen kaikkien nimien, paitsi Henrik Ibsenin, viereen".

Henrik Ibsenin kirjeistä: "En koskaan yhdy mielipiteeseen, että vapaus ja polittiinen vapaus ovat samamerkityksisiä käsityksiä. Kutsun kursailemattomuudeksi sen, mitä Te sanotte vapaudeksi…"

"En odota mitään sosiaaliuudistuksista".

"Ihmishengen vallankumousta tarvitaan".

"…olenhan pakana politiikassakin, en usko politiikan vapauttavaan voimaan enkä oikein luota yhteiskunnan johtohenkilöiden pyyteettömyyteen ja hyvään tahtoon".

Henrik Ibsenin Venäjä.

Henrik Ibsen kirjoitti Wienin näyttelyssä näkemästään venäläisestä taiteesta: "Kaikkein tuorein ja parhaassa määrin voimakas kansallinen luomisvire yhdistyy tässä vertaansa vailla olevaan tekniikkaan…" Ibsenin ystävä Georg Brandes muisteli, että venäläisten taiteilijoiden näyttely vaikutti oleellisesti Ibsenin suhtautumiseen Venäjään.

Ibsen kertoi: "Venäjä on maailmassa harvoja valtioita, jossa ihmiset arvostavat yhä vapautta ja tekevät sen hyväksi uhrauksia. Sen takia maa onkin saavuttanut niin korkean aseman runoudessa ja taiteessa. Kuvitelkaa, että heillä on sellainen runoilija kuin Turgenev, ja että on omia Turgeneveja myös taiteilijoiden keskuudessa, me vain emme tunne heitä, mutta minä näin heidän maalauksiaan Wienissä".

"Peer Gynt" (v. 1866).

"Peer Gyntillä" on myyttinen kohtalo. Se on "tuomittu" maineeseen, vaikkakin ohdakkeiseen.

Nobel säätiö kieltäytyi aikoinaan antamasta "Peer Gyntin" tekijälle Nobel palkintoa kummallisesta syystä: palkintoa ei voitu myöntää Ibsenille niin paljon negatiivista tuhovoimaa sisältävästä teoksesta, koska se myönnetään perinteisesti luomuksille, jotka tuovat ihmiskunnalle valoa ja paremman tulevaisuuden toivoa.

Jo laajalti tunnettuna Henrik Ibsen ei hyväksynyt norjalaisen yleisön perään Edvard Griegin musiikkia Peer Gynt -draamaan. Kului monta vuotta kunnes kahden nerokkaan norjalaisen synnyinmaa tunnusti sen, mikä kuuluu nykyään maailman klassisen taiteen aarreaittaan.

1960-luvun alussa Norjassa kiellettiin nerokkaan Duke Ellingtonin tekemä Griegin Peer Gynt -sarjojen jazzinnos - jazzmusiikin klassinen sävellys, jota soitetaan nykyään ympäri maailmaa. Vasta vuosien kuluttua yleisö hyväksyi sen sellaisenaan: tunnettu "Solveigin laulu" ärisevän pasuunan tulkinnassa ja syvästi traaginen Asen kuolema afroamerikkalaisen katumusiikin tyyliä jäljittelevänä hautajaismarssina…

"Peer Gynt. Henrik Ibsen" (1997-2000)

Vladimir Fominin taulusarja "Peer Gynt" on uniikki jo avantgardistisen lubok-tyylin omaperäisyytensä vuoksi. Ennen venäläistä taiteilijaa kukaan ei ollut piirtänyt tuohon tyyliin sinänsä kansanperinteen sankaria (Ibsen otti Peer Gyntin norjalaisista kansansaduista).

Aiheenvalinnan saneli jo taiteilijan luonne, jossa on estetismiä ja individualismia. Nämä olivat läheisiä Ibsenille ja hänen sankareilleen. Lubok-taiteilijan yksilöllisyyden avain on Ibsenin haave ihmisen itsenäistymisestä, joka vasta on mahdollista tuotannossa.

Kolme vuoden ajan Vladimir Fomin etsi kirjakaupoista, ennen kaikkea Moskovan antikvariaateista teosta, joka sitten ruumillistui hänen kankaissaan. Eräs kirjojen keräilijä myi hänelle Henrik Ibsenin kootut teokset vuodelta 1956.

Kolme vuotta myös kului taiteilijan sanoman mukaan elämäntehtävästä kertovan sarjan esikoistaulusta "Valeprofeetta" viimeiseen teokseen "Kultainen vuoropuhelu". Siinä Peer Gynt keskustelee ikuisuuden kanssa Sfinksin vieressä. Tällä "vuoropuhelulla" taiteilija pani pisteen hänen uudelleen maalaamaansa ikuiseen tarinaan tuhlaajapojasta.

Ibsenin kirjan taiteilija oivalsi filosofisena ja symbolisena draamana, jossa mittavaan ihmiselämään sekoittuu mehevästi paljon ehdollista, symbolista ja mielikuvituksellista. Sen tyylilajin mahdollisuudet antoivat Fominin luoda yleisinhimillisistä himoista ja paheista kertovan taulusarjan, jossa kaikki hahmot ja sankarit on toteutettu liioittelevaan tyyliin.

Draaman tekijän perään taiteilija suhtautuu kielteisesti omaan sankariinsa. Korostaen maalauskeinoin Peer Gyntin kurjaa pikkumaisuutta hän paljastaa sitä ihmiskunnan olemassaolon sääntöä, joka on lähtöisin ihmishengen heikkoudesta.

Minuuttaan läpi elämänsä vaivatta ja useasti muuttava Peer olennoi tusinaihmisiä, tuhansia peergyntejä, jotka etsivät oikotietä päästäkseen vääriin tarkoituksiin.

Kankaissa "Ajoporolla", "Uni" ja "Katse taivaaseen" Peer Gynt on kuvattu kiihkoisena kunnianhimoisena ihmisenä, jonka hillittömät ja hänen äitiään pelottavat kuvitelmat kohoavat korkeuksiin. Taiteilija on maalannut romanttisiin, etupäässä vaaleansinisiin, vihreisiin ja okrankeltaisiin värisävyihin fantasmagorisen juonen: sankari ajaa porolla Endinin harjalla, lokkien välitse pilvissä ja kaatuu lopuksi järveen. Teokseen, jossa kuu leikkii auringon kanssa ja vuonoihin on punottu puunoksat, on salakielen avulla kirjoitettu tarina nuorenomaisesta maksimalismista. Nuoruus on läpi vuosisatojen unelmoinut, että mitkä tahansa huiput ja korkeudet ovat voitettavissa, kannattaa vain yrittää. Peer Gyntin äidilleen kertoman sadun loppu ei ole satunnainen: hän kaatuu lätäkköön (hänen sanomansa mukaan järveen).

"Tuijoten taivaaseen" Peer loikoo kanervanummella ja liitelee pilvissä ensin todellisuudessa ja sitten "Unessa", jossa oma "gyntilainen filosofia" ilmenee vielä selkeämmin.

Ibsen paljastaa raukkamaisen Peerin sielun sisimpiä sopukoita tähdentäen turmeltuneisuutta, joka tulee sittemmin leimaamaan hänen kaikkia tekojaan.

Fominin "Unessa" yllämainuttu juoni saa eeppiset piirteet ihmetyttäen värien ilmeikkyydellä ja jonkinlaisella juuri ja juuri erottuvalla lapsekkuudella (näin sanotulla "lapsenomaisella mielikuvituksella"). Keskellä on kanervaniityllä makaava haaveilija, jonka ylle on jäähtynyt ratsuväki kuviteltu kuningas-Peer johtajanaan ja jonka ympärillä narrit ovat nostamassa hattua hänelle.

Ehkä juuri tuon taulun suhteen voidaan oikeimmin käyttää lausunto, jonka kriitikot antoivat Ibsenin Peer Gynt -draamasta: "se on aito hyvästijättö romantiikalle". Kankaisiin "Katse taivaaseen" ja "Uni" on mahtunut Peer Gyntin koko monologi, mutta niiden ulkopuolelle on jäänyt lause, joka näytelmässä panee pisteen nuoruuden houreisiin.

Ibsenin selitys: Aslak (kävelee toveriensa kanssa vitsasaidan luona)
Katsokaapas pojat,
Tuolla juopporenttu - Peer Gynt makaa. Peikot, joiden kaltaiseksi Peer muuttuu Fominin kankaissa, ovat jatkona "ihmislaumalle", joka on ahne, vihamielinen ja kateellinen jokaiselle, joka hiukankin erottuu muiden keskuudesta. "Valiolaumalla" on virtuaalista roolia töissä "Häähevonen", "Keltainen rusetti", "Rondin kallioiden asukkaat", "Kaksi noitaa", "Dovrin ukko" ja "Vanhat tuttavat".

Peikot olennoivat sitä järjenvastaista olemusta, joka kannustaa ihmistä olemaan vaistonvaraisesti julma toisia kohtaan. Tuo paha itää Peer Gyntissä sen takia, että kuuluu alkujaan ohjelmaan, jota hän on tekemässä kaikkien elinvuosiensa kuluessa. Häntä kiehtoo vain oma minuus, kutsumus ja halu tuoda mahdollisimman laajasti ilmi ihmispersoonallisuuttaan uhraamalla sille kaiken.

"Kolmipäinen peikko", siis Peer Gynt, joka pitää hauskaa kolmen naisen kanssa, on sinänsä surrealistisesti kuvattu taiteilijan "vetoomus" ihmisen sisimmässä eläville peikoille.

Ihmiset ovat Peeristä olemassa vain sikäli, mikäli he ovat hänen tarkoitustensa välineenä. Hänen morsiamistaan, äidistään kuten orjistakin, joita kauppaamalla hän haki suuren omaisuuden Amerikassa, tulee vain toivotun saavuttamiskeino… Hän ikään kuin auttaa olosuhteita, sillä toivoo voittavansa itse kohtalon kanssa pelaamansa pelin.

Sokean itsekkyyden vallassa Gynt ei huomaa yhtään varoitusta ylhäältä.

Taulussa "Juhlapöytä" hänen ympärillään on kuvattu neljä seuralaista, jotka ovat luonteeltaan ja sielultaan yhtä rahanahneita kuin hänkin. Hänen tunnustuksensa mustuttaa pikemminkin saarnaa kuin rippiä. Siihen on kätkennyt pohjaton sisäinen tyhjyys.

Peer Gynt näkee itseään imartelun peilistä, jonka kääntöpuolena on koko maailma - keinottelun ja väkivallan kohde, josta saadaan etua.

Peer itsekin tulee sellaiseksi kohteeksi. Eihän ole sattuma, että yksi kaverineliköstä, Von Eberkopf, antaa periksi gyntilaiselle minuudelle. Hän kehottaa kavereitaan ryöstämään nukkuvan Peer Gyntin, lahjomaan miehistön ja kaappaamaan hänen laivansa.

"Juhlapöydän" jälkeen Peer "halut, vietit ja himot sylissään" joutuu putipuhtaaksi ryöstettynä tavallaan rajalle, jolta hänen pitää aloittaa kaikki uudestaan. Hänen aluksensa, kavaltajat-kaverit, miehistön ja raadin hukuttaneen kohtalon iskua hän pitää kuitenkin omien syntiensä anteeksiantona. Hän palaa entiselle valheen taipaleelleen, jonka ainoan hän tunteekin.

Tinkiväisyyden ja mukautumisen sankari on taulussa "Apinoiden hyökkäystä torjuen" valmis muuttumaan apinaksikin. Teoksissa "Eteenpäin! Puoli valtakuntaa hevosen edestä!", "Ratsastaja" ja "Erämaalle" Peer esiintyy varkaat ryöstäneenä vorona. Rehentelevän suurenmoinen, mutta mitätön ihminen (ratsastaja istuu varastetut kultaiset vaatteet yllään varastetulla valkoisella hevosella) on maalattu kolmesti: keltaiselle, okranpunaiselle ja vaaleansiniselle taustalle.

Valeprofeetasta on tullut vielä yksi traaginen naamio, jota Peer on mielihyvin kokeilemassa. Sen on taiteilija maalannut kankaisiin, joille ovat ominaisia kultasepän koristemaalauksen tunnukset ja itämainen väriskaala.

Hienot, mosaiikkimaisen kirjavat taulut "Arabialainen tanssi", "Tanssijatas", "Kuutamoyö Marokossa", "Peer Gynt soittaa luuttua" ja "Anitra. Ikuisesti naisellinen…" kertovat vielä yhdestä läksytyksestä, jonka kohtalo on antanut jo vanhentuvalle Peerille.

Peeria kiehtoo pinnallisen lumous, jota olennoi nuori saivarteleva Anitra. Se johdattaa taas kerran siihen, että harhakuvat "rajattomien aikeiden, pyrkimysten ja tarpeiden" toteuttamisesta tuhoutuvat. Peer pakenee Egyptiin löytääkseen mielikuvituksellisen Gyntianian maan, jossa voi olla "omana itsenään". Hänen vaellustensa kuvaamiseksi Fomin itse kävi Egyptissä ja taittoi toistamiseen sankarinsa matkan, jonka maalasi sittemmin teoksissa "Memnonin jättiläiset (Laulavat patsaat)", "Arvoitus" ja "Vuoropuhelu Sfinksin kanssa".

Tajunnan ja äärettömän todellisuuden yhteentörmäyksestä on juontunut groteski Sfinksin hahmo. Se symbolisesti viestii, että Peer Gyntin jano ratkaista "elämänkutsumuksensa arvoitus" ei ole sammunut ja on vain muuttunut "suureksi Käyräksi".

Mielisairaalassa iäkäs Peer Gynt tunnistaa filosofiansa olevan järjetön ja mielenvikaiset kruunaavat häntä oman "minänsä" tsaariksi. Kohtalon iskut ovat nujertamassa häntä. Kohtalontaistelusta (taulut "Käyrä", "Ääni pimeästä", "Muuttuen miksikään") Peer ei selviää voittajana, mutta pelastautuu äitinsä ja Solveigin avulla.

Naisten hahmoissa taiteilija on nähnyt erikoisia, traagisia ja samalla yleviä ja runollisia maailmoja ("Asen kuolema", "Solveigin laulu", "Paluu"). Heidän salainen ja ilmeinen mukanaolonsa Gyntin elämäntaipaleella on tietty pyhä alue, joka tarjoaakin pelastuksen sielulle.

He on suotu Peerille ylhäältä samoin kuin vertauskuvalliset, äärimmilleen surrealistiset hahmot Tuntematon matkustaja ja Nappikauppias. Kerta toisensa jälkeen he sattuvat aaveena Gyntin elämänvaelluksen varrelle muistuttamaan, että hän on "jotakin sitlä väliltä" ("Ystävä", "Nappikauppias", "Risteyksellä").

Ystäväksi tekeytynyt Tuntematon matkustaja on tavallaan haaksirikon kärsineen Peerin nurja puoli. Kun Gynt saa kohtalolta vielä yhden mahdollisuuden (myrskyn aikana toisen ihmisen surman hinnalla: "Vene ei kanna molempia"), ilmestyy heti ystävä, joka ehdottaa hänelle kammottavaa valintaa. Peer kokee traagista mahdottomuutta löytää oman olemassaolonsa enemmän arvostetumpia muotoja, ja tuloksena vaihtoehto tarjoutuu: kuolema on tarpeetonta elämää parempi.

Eipä sattumalta Tuntematon sanoo Gyntille: "…aikahan monet asiat muuttaa ", Ystävä ennustaa: "Odotan".

Tuntematon matkustaja ja Nappikauppias ovat Peer Gyntin omien ajatusten lailla (ikään kuin hänen toinen minänsä) auttamassa häntä ymmärtämään, että hän on aina seurannut peikkojen mottoa: "Ole tyytyväinen omaan itseesi!"

Taulu "Peer Gyntin haaveet" on Peerin ensimmäinen, myöhästynyt, mutta vilpitön keskustelu omien ajatustensa kanssa. Tyhjänkatseiset kasvot, joista puuttuu vihjaus inhimillisiin piirteisiin ja joita ympäröi mielikuvituskiemurat ja "elävät" ajatukset, symboloivat taulussa Peer Gyntin sielua, jonka hän on saanut Jumalalta, mutta joka ei ole vironnut hänessä eloon.

Jumalan antama määräys ei ole enää varoitus, vaan tuomio. Sitä toteuttaa "Nappikauppias" - tietynlainen myyttinen välikäsi Luojan ja tämän maallisen luomuksen välillä.

Nappikauppiaalta ei Gyntiä pelasta hänen "elämänvalheensakaan", jonka avulla Peer halusi tuntea itseään suojeltuna ja tarpeellisena muiden ihmisten keskuudessa. Vanhuksena Peer löytää kuitenkin turvapaikkansa - Solveigin luota ("Paluu"). Tapaaminen auringonnousun aikaan elävöittää hänen sieluaan. Yksinäisyyteen järkensä menettänyt Solveig laulaa nukkuvan Peerin yllä. Solveig jatkaa surullista ja valoisaa "vuoropuheluaan ikuisuuden kanssa".

Taiteilijan mukaan "me tulemme maailmaan puhumaan iankaikkisuuden kanssa". Se on tärkein, mikä Peerin elämästä puuttui. Vladimir Fominille tällaisena vuoropuheluna on ollut hänen tuotantonsa, jossa taulusarja "Peer Gynt. Henrik Ibsen" on erikoisella sijalla.

Svetlana Gromova



	Vladimir Fomin: fomin@onego.ru